Vuosi 2019 oli mainio remonttivuosi!

Joinakin vuosina sitä saa enemmän aikaan kuin toisina. Vuosi 2019 on ollut remontointimielessä meidän perheellemme erittäin tehokas ja antoisa. Reilun puolen vuoden aikana olen uusinut vanhan talomme lattiasta kattoon ja vaikka ylläreitä sekä pulmatilanteita on tullut vastaan joka ikisessä mutkassa, olen iloinen (ja vähän jopa ylpeä) siitä, mitä olen saanut aikaan. Päätin muistella tässä vuoden viimeisessä blogissa remonttirupeamaani kaupantekotilaisuudesta tähän päivään.

Eteinen sai uuden tapetin

Kaikki alkoi aivan vahingossa viime maaliskuussa kun myin asuntoni Tuusulassa ja lähdin kiireellä haravoimaan asuntoilmoituksia netistä, ilman minkäänlaista järkevää suunnitelmaa asuinalueesta tai asunnosta. Facebookissa feediini nousi ilmoitus vanhasta ja niin kovin söpöstä asunnosta, jonka ulkonäköön ihastuin oitis. Heti ensimmäisen näytön jälkeen päätin unohtaa koko kohteen - talosta ei olisi meidän nelihenkiselle perheelle kotia; siinä oli monimutkainen pohja, liian paljon remontoitavaa budjettiini nähden ja sijaintikin oli minulle aivan outo. Jostain syystä palasin katsomaan asuntoa muutaman viikon päästä vielä uudelleen ja niin siinä sitten kävi, että kaupoille päädyttiin.

Olohuone ennen ja jälkeen maalipinnan
Ensimmäinen ovenavaus oli aika dramaattinen, kun asunnon huono kunto kävi ilmi koko komeudessaan. Jouduin hetken kokoamaan itseäni ja aloitin reilun kahden viikon mittaisen ja yötä päivää kestävän remontin, jotta saisin kolmen lapsen kanssa muutettua edes joten kuten sisään.

Ruokailutila lattiahionnan jälkeen ja kokonaan remontoituna.

Aivan alkuun piti tehdä se pölyisin homma, eli hioa kahden kerroksen vanhat parkettilattiat ja maalata ne. Sen jälkeen etenin systemaattisesti, puolijuoksua, huone huoneelta: olohuoneen muodonmuutos, poikien makuuhuoneen uudistaminen, tyttären huoneen remontti ja lopulta vielä oma makuuhuoneeni sai valkopesun.

Makuuhuone ennen ja jälkeen remontin.

Tyttären huone remontoituna ja valmiina.

Poikien makuuhuoneen tein talon pienimpään huoneeseen.

Keittiö oli iso urakka, sen purin yksin pala palalta aivan tyhjäksi ja kokosin uuden keittiön tilalle. Laatoituksien kanssa väkersin ja kertasin kantapään kautta perusasiat. Laatoituksesta kokosin muistilistan, mitä ainakin tulisi muistaa :)

Keittiö remontin alkuvaiheilla purettuna ja oikealla remontin jälkeen.

Tuohon reiluun kahteen viikkoon mahtui vielä eteisen tapetointia ja yläkertaan vievien portaiden pintojen uusimista mäntyponttilaudalla. Rappusten ja korkean porraskäytävän seinien maalaus jäi muuton jälkeiseen aikaan.

Yläkertaan vievät portaat päällystettynä ja maalattuna.

Kesällä jatkoin alakertaan, kun remontoin kellarikerroksen kalsean tilan poikien oleskeluhuoneeksi. Man cave on palvellut erittäin hyvin ja on yksi tykätyimmistä tiloista lasteni ja heidän kavereidensa keskuudessa.


Kellarikerrokseen tein pojilleni oman man caven. Kuvissa ennen ja jälkeen remontin.


Kesällä purin kaksi pientä vessaa, kun sain yhtäkkiä päähäni, että kesäloma on mitä parhainta aikaa tehdä vessaremonttia. Se kannatti, vaikka kaikki ei mennytkään kuin elokuvissa. Wc:t ovat todella kovassa käytössä lapsiperheissä, ja niin myös meillä.

Loppukesästä taloyhtiössämme vaihdettiin vielä kaikki ulko-ovet, jotta lumi ei sataisi talvella sisään kuten edellisvuonna oli kuulemma käynyt. Pääsimme siis kertaheitolla karmeista vanhoista ovista eroon.

Keskikerroksen pikkuvessa ennen ja jälkeen

Syksyllä iltojen pimetessä maalasin kellarikerroksen aulan laattalattian, uusin olohuoneen ikkunalautoja ja maalasin kellarikerrokseen johtavien portaiden seinät. Vanhoihin ikkunanpokiin asennutin ilmanvaihtoventtiilit, kahteen ylimpään kerrokseen. Sisäilma parani huomattavasti.

Kellarikerroksen aulan laattalattia sai maalipinnan

Vanhoihin ikkunanpokiin asennutin ilmanvaihtoventtiilit.

Remonttia tuli tehtyä ohimennen myös siskoni vauvan huoneeseen ja ystäväni Ellan luona remontoimme kaksi makuuhuonetta.

Siskoni vauvan huone tapetoitiin karttatapetilla

Kävin remontoimassa myös ystäväni Ella Kannisen kaksi makuuhuonetta

Toivottavasti vuosi 2020 on yhtä antoisa remontointivuosi kuin tämä kulunut vuosi, sillä mikä onkaan ihanampaa kun päästä nikkaroimaan seuraavia kunnostettavia kohtia talossamme (ja ehkäpä myös ystävien luona). 

Seuraavana on omassa kodissamme vuorossa ainakin sisäovien maalaus ja kellarikerrokseen vievien portaiden päällystys uudella pintamateriaalilla.

Oikein hyviä remontteja myös sinulle tulevalla vuosikymmenellä.

Kommentit

    Follow
Oma kuva
Yhden naisen armeija
Blogitekstejä omin käsin tehdyistä taloremonteista, elämästä kolmen lapsen kanssa sekä tietenkin sisustusasiaa. Kirjoittaja on muuttanut elämässään parikymmentä kertaa. Intohimona löytää asuntoja, jotka ovat huonokuntoisia, löytää niiden sielu ja saada niistä omin käsin työstettyä lopulta timantteja. Uskoo vakaasti siihen, että kaikki on opeteltavissa, kaikki on tehtävissä ja kaikki on mahdollista. Seuraa IG:ssä @yhdennaisenarmeija Yhteydenotot: yhdennaisenarmeija@gmail.com