On ihanaa, kun joissain huoneissa on runsaasti valoa ja ikkunapintaa. Talomme yläkerran kulmahuoneessa päivänvaloa riittää, ja se päätyikin lopulta teini-ikäiselle tyttärelleni. Kahteen suuntaan avautuvista ikkunoista on vehreät näkymät pitkälle - ja aurinko pääsee pilkottamaan niistä pitkin päivää.
 |
| Tämä pieni kookossaniainen on yksi lemppareistani |
Tärkeimmäksi asiaksi tytön huoneessa muodostui kuitenkin riittävän iso lattiapinta. Kuusi kertaa viikossa luistelutreeneissä käyvä kilpaurheilija tarvitsee nimittäin kaikenlaiseen venyttelyyn ja kotitreeneihin 1) ison pehmeän maton ja 2) ympärilleen mahdollisimman vähän rikkimeneviä asioita. Kun jalka heilahtaa ylös, ei tarvitse äidin pelätä kippojen ja kuppien alastuloa.
Remonttia tässä huoneessa tein vain kohtuullisesti.
Hioin vanhan keltaisen parketin ja maalasin sen valkoisella lattiamaalilla. Vanhat vaatekaapit purin sorkkaraudalla paloiksi (koska niissä ei ollut ruuveja!) ja tilalle kokosin uudet kaapistot. Kaappien alta puuttui parkettilattia, joten rakensin sinne vanhoista ylimääräisistä laudoista lattiapinnan.
Seinät ja katon maalasin. Sisustuksesta tuli kaiken kaikkiaan vaalea, vaikka väriä olisi voinut vetää seinille reilumminkin. Taulun virkaa sai tehdä
Sandbergin kukkamandala sängyn yllä. Sitä katsellessa löytää aina uusia kuvioita ja se sopivasti rauhoittaa mieltä.
 |
| Vanhat ja huonokuntoiset vaatekaapit oli pakko purkaa pois. |
 |
| Ikean vaatekaapit ja pieni kirjahylly mahtuivat koloon mainiosti. |
Vaikka huone oli iso, ei sinne aivan valtavia määriä kalusteita kuitenkaan mahtunut. 120 cm leveä sänky, työpöytä, pieni seinään nojaava hyllykkö ja
Jyskin vaaleanpunainen nojatuoli riittivät. Nojatuoli on muuten todella hyvä istua. Huomaan aika ajoin istahtaneeni, ja jääneeni (!) siihen, sillä asento on mitä parhain! Ja sitten tosiaan jätimme tilaa lattialle treenejä varten, seinälle ripustettiin iso peili.
 |
| Seinällä roikkuva tyttärelleni kudottu mekko on muisto ristiäisistä. |
On hauskaa huomata, kuinka pienet lapset keräävät mahdollisimman paljon kaikkea tavaraa ympärilleen häiriintymättä siitä lainkaan. He oikeastaan nauttivat kaikesta sekamelskasta. Kun ikävuosia tulee, lapset alkavat kasata oma-aloitteisesti tavaroita kaappeihin, sängynaluslaatikoihin ja koreihin, pois silmistä ja mielestä.
Niinhän se on, kun on paljon ajatuksia ja asioita päässä, haluaa mahdollisimman selkeän ympäristön, jotta edes joku paikka olisi järjestyksessä :)
Kommentit
Lähetä kommentti