Pientä vessaremonttia

Mitä muuta voisi nainen tehdä kesälomallaan kuin remonttia? Ja vieläpä vessaremonttia!

Hullu ex tempore -idea tupsahti päähäni eräänä kuumana heinäkuun aamuna. Kaksi pikkuvessaa olisi nyt remonttivuorossa. Lapset pyörittelivät silmiään ja vilkuilivat toisiaan merkitsevin ilmein, kun kerroin, että nyt sellaista ihan pientä vessaremonttia olisi lähipäivinä tiedossa ja vessaan olisi nyt vaan käveltävä kellarikerrokseen. 



Talossa on jokaisessa kerroksessa wc-tila. Kellarierroksen suihku-, sauna- ja vessatilat on remontoitu muutama vuosi sitten, mutta kahden muun kerroksen minivessat olivat rujossa kunnossa. Molempien kalusteet olivat nähneet parasta ennen -päivänsä jo vuosia sitten. Esimerkiksi wc-istuimelta liukui niin aikuinen kuin lapsikin helposti lattialle ja vessanvedin jäi aina vetäessä nätisti käteen. Seinät olivat likaisen vaaleanpunaiset. Kummassakin vessassa oli kyllä hauskat vanhat karmit seinässä, ihan kuin niissä kohdin olisi joskus ollut ovet tai ikkunat, ne halusin ehdottomasti säilyttää.

Vanhat vessat ennen remonttia, alakerta (vas.) ja yläkerta (oik.)

Mutta. Ainahan on se "mutta". Edelleen pitäisi tehdä pienen budjetin remonttia, koska olin juuri remontoinut lähes koko talon. Siitä syystä päädyinkin kevyeen faceliftiin: maalaisin kuivien vessojen seinät, laatoittaisin pesualtaan taustat ja toisen vessan lattian sekä ostaisin kompaktit, pienet kalusteet, jotta tilassa mahtuisi edes kääntymään.

Vessojen vanhat kalusteet siirtyivät pihalle.

Pohjatyöt ensin 


Kyseessä oli siis kaksi pientä kuivaa vessaa. Vesieristeistä ei tarvitsisi huolehtia, mutta erilaisia koloja minulla olisi täytettävänä. Koska vanhat laatat olivat seinässä tiukasti kiinni, toisen vessan pienen seinäosuuden pystyin laatoittamaan suoraan vanhojen päälle, PAITSI sen keskikohdan, joka oli jätetty nähtävästi vanhan kaapin takana laatoittamatta! Todellakin, sellainen epämääräinen tyhjä alue ammotti keskellä seinää. Takana oli vain ohut pahvi, laudat ja purua.

Seinän kolo levytetty ja tasoitettu

Päätin leikkauttaa seinäkoloon tismalleen mittojen mukaan oikean paksuisen kovalevypalan, jonka päälle pystyisin vetämään tasoitteen. Muutakin tasoittelua ja kipsilevyhommaa riitti, mutta parin päivän päästä pinnat näyttivät siltä, että maalaus- ja laatoitushommat voisivat vihdoin alkaa.


Alakerran vessa 

Alakerran vessaan löysin ihastuttavan Florentine-mosaiikkilaatan. Laatoitettava alue oli suhteellisen pieni, joten selvisin laattalaskusta muutamalla sadalla eurolla. Perussaneerauslaasti ja harmaa saumausaine tietenkin tulivat lisänä. Vessan lattia oli muutama vuosi sitten laatoitettu, joten jätin sen ennalleen.

Ostin molempiin vessoihin RTV:stä kalustesetit,  45 cm leveät ja 25 cm syvät, juuri täydellisen kokoiset minivessoihin. Settiin kuului allaskaappi ja posliiniallas. Uudet Svedbergsin wc-istuimet tulivat myös RTV:stä. Takaseinän kaapin löysin tori.fi:stä. Ikean wc-kaappi oli aivan uudenveroinen. Myyjä oli sen kasannut, mutta kaappi olikin ollut liian iso suunnittelemaansa tilaan. Sen sain puoleen hintaan.


Alakerran vessa ennen, remontin aikana (seinässä näkyy mainitsemani reikä) ja lopulta valmiina





Yläkerran WC

Yläkerran wc:n lattia oli ikävän näköinen ja laatoitin vanhan päälle harmaalla kymppi kertaa kymppi -peruslaatalla. Keittiötä varten ostamani laattaleikkuri palveli minua kuuliaisesti edelleen ja homma meni kuin tanssi aina siihen asti, kunnes tajusin jokaisen seinän olevan vino. Jokainen 90 asteen kulma olikin 100 tai 110 astetta. Tuhersin lattian kanssa lopulta koko päivän, yksinkertaiselta tuntuva laatoitustehtävä olikin taas kerran vähän monimutkaisempi palapeli.

Molempien vessojen sivutasot tein valmiista ikkunalaudasta


Ostin yläkerran vessan seinään hauskat siniharmaat Square Classico Mix -laatat. Väri sopi hyvin vieressä olevan poikien huoneen värisävyjen kanssa, tilat olivat kuin samaa sarjaa. Vanhan seinäkaapin lavuaarin yllä säilytin, sen voisi maalata myöhemmin vaikka helmenharmaaksi.



Kalusteasennukset

Palkkasin viimeiseksi ammattilaiset kiinnittämään uudet kalusteet, hanat ja pöntöt, sekä koteloimaan allaskaapin ympäristön. Arvioin ennakkoon, että homma hoituisi päivässä. Eheiiiii, aikaa menikiin kolme päivää. Ai miksi? Koska vanha talo. Joka ikinen osa piti käydä vaihtamassa kolmeen kertaan varaosaliikkeessä, sillä vinot seinät, putket ja wc-istuimen poistoputket olivat jollain tavalla vääriä ja käyriä, epäsopivia tai muuten vaan viallisia. 

Mutta lopulta, 1,5 viikon päästä homman aloituksesta, minulla oli kaksi siistiä vessaa, paljon mustelmia, takana muutama hermoromahdus ja roppakaupalla oppia seuraaviin vessaremontteihin. Ai niin, ja tietenkin taas ylitetty budjetti.

Mitä siis tehtiin ja mitä kaikki maksoi?

  1. Vanhojen kalusteiden purku
  2. Seinien ja lattian reikien, kolojen ja avoimien osien paikkaus, tasoitus ja pohjatyöt
  3. Seinien maalaus kahteen kertaan
  4. Yläkerran lattian laatoitus ja silikonit
  5. Molempien vessojen taustaseinien laatoitus ja saumaus
  6. Wc-istuimien, allaskaappien, hanojen asennus, kotelointi ja listoitus
  7. Peilien, kaappien ja koukkujen kiinnitys

Hinnat

  • Laatat, saneerauslaasti ja saumausaineet noin 400 euroa
  • Seinämaalit 70 euroa
  • 2 x käsienpesuallas ja allaskaappi, pitkä seinäkaappi 330 euroa
  • 2 x wc-istuimet 600 euroa
  • 2 x uudet Gustavsbergin hanat bideellä 100 euroa
  • Ammattilaismiehet kalusteiden ja hanojen asennuksiin 1000 euroa (etukäteisarvioni oli 500 e, eli pieleen meni)
  • pikkunippeliä, putkea, työkalua n. 200 euroa
  • Yhteensä 2700 euroa, eli 1350 euroa/vessa

PS. Kun lähdet etsimään uutta wc-istuinta, on hyvä tietää, että on olemassa P- ja S-lukollisia istuimia. P-lukollisessa wc-istuimessa viemäröintiliitos on taaksepäin ja se voidaan asentaa kohteeseen, jossa viemäri on seinässä. S-lukollinen WC-pönttö on ehkä yleisin WC-istuinmalli ja se voidaan asentaa kohteeseen, jossa viemäröinti on lattiassa. 


Kommentit

  1. Olettepa valinneet ihanan pirtsakoita laattoja! Itse olen lupaillut mennä auttelemaan ystävääni ensi viikonloppuna Helsinkiin heidän vessan laattojen uusintasaumauksessa. Tekisi itsekin mieli vähän päivittää kylppäriä, ainakin jotain uusia kalusteita ja ehkäpä hanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden naisen armeija8. maaliskuuta 2021 klo 4.49

      Kuulostaapa kivalta reissulta, tsemppiä saumaukseen. Pieni päivitys, vaikka vain hanan vaihto, piristää kyllä aina <3

      Poista
  2. Olen myös kuullut, että nuo seinien laatoitusten irroitukset ovat haastavia. Meilläkin laatoitustyöt edessä kylpyhuoneessa. Hieman vaaleampi yleisilme hakusessa.
    https://www.remonttioulu.fi/remontti/sauna-ja-kylpyhuoneremontit

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

    Follow
Oma kuva
Yhden naisen armeija
Blogitekstejä omin käsin tehdyistä taloremonteista, elämästä kolmen lapsen kanssa sekä tietenkin sisustusasiaa. Kirjoittaja on muuttanut elämässään parikymmentä kertaa. Intohimona löytää asuntoja, jotka ovat huonokuntoisia, löytää niiden sielu ja saada niistä omin käsin työstettyä lopulta timantteja. Uskoo vakaasti siihen, että kaikki on opeteltavissa, kaikki on tehtävissä ja kaikki on mahdollista. Seuraa IG:ssä @yhdennaisenarmeija Yhteydenotot: yhdennaisenarmeija@gmail.com