50 Shades of Green - kun metsä tuli kotiimme

Marraskuussa, kun luonto on karuimmillaan, voi kaiholla muistella syvänvihreitä kesäpäiviä tai värikylläisiä syysaamuja. Tuntuu, että seuraavaan kesään on ikuisuus. Samaan aikaan katselen kotona kynttilänloisteessa kotiani ja pohdin, että minullahan on luonto tässä ympärilläni.

Metsä on minulle monella tapaa rakas. Olen lapsesta lähtien viettänyt paljon aikaa metsässä, mökillä, maaseudulla (teini-iässä kyllä vähän väkipakolla) vaikka kaupunkilainen olen aina ollut. Aikuisiällä olen valinnut asuinpaikkani usein niin, että luonto on läsnä: vieressä on on ollut metsiä, meren rantaa tai peltoja. Vaikka ajatusleikki ydinkeskustan asunnosta tuntuu aika ajoin houkuttelevalta, se samaan aikaan ahdistaa. Mielikuvissa vilisee betoniviidakko, korkeat talot ja tiet, joille aurinko ei paista.

Rakkautta luontoa kohtaan olen yrittänyt opettaa myös lapsilleni. Teemme metsäretkiä, sienestämme, marjastamme ja hengittelemme puhdasta ilmaa. Meren rannalla ihailemme tuulessa keinuvia kaisloja ja opettelemme kävelylenkeillä kasvilajien nimiä ja arvuuttelemme ötököitä. Pitää myöntää, että ainakaan minun lapsillani ei ole omaa selkeää kaipausta metsään, vaan suhteen luominen on minun ponnistelujeni varassa. Muistikuvani omaan nuoruuteen on erilainen, mutta voihan olla, että omasta äidistäni tuntui aivan samalta raahatessaan meitä siskon kanssa metsävaelluksille. Ja siitä kiitän häntä yhä tänä päivänä.



En koskaan aikaisemmin ole käyttänyt vihreää sisustuksessa, tai ylipäätään missään muuallakaan. Olen tähän asti ajatellut kotiini hiipineen vihreän värimaailman juontavan juurensa remonttini aloitusajankohtaan, kevääseen. Huhtikuun värittömyydessä vihreän kaipuu on suurimmillaan. Mutta nyt olen alkanut nähdä kodissani suomalaisen metsän, sen sävyt ja eri muodot ja ehkä pelkkä vuodenaika ei olekaan yksin syyllinen.

Kotimme vihreän eri sävyt ovat niin vallitsevassa roolissa, että lapset kuittailevat minulle jos ruokapöydässä on vihreitä ruoka-aineita, että äiti vetää tämän nyt jo vähän överiksi, kun pitää syödäkin sävy sävyyn. Paistamani pinaattiletut tai keitetyt parsat aiheuttavat suorastaan hilpeyttä.

Vihreä väri edustaa usein harmoniaa ja tasapainoa, se symboloi toivoa, rauhallisuutta ja uudistuksia. Se nähdään usein toivon ja levollisuuden värinä. Vihreän värin sanotaan myös saavan luovuuden kukkaan sekä lisäävän keskittymiskykyä. Ja tämän kyllä itsekin huomaan. Jollain tapaa sieluni lepää tässä vanhassa talossa ja sen värimaailmassa.

Jossain olen kuullut, että vihreä on sydämen väri, tervehdyttävä ja virkistävä. Siinä henkii kevään raikkaus ja nuoruus sekä luonnon runsaus. Vihreää käytetään rauhoittamaan sydänvaivoja, liian korkeaa verenpainetta sekä jännittyneisyyttä. On havaittu, että omenanvihreä on erityisen hyvä tyynnyttämään kiihtynyttä tai shokissa olevaa mieltä sekä rauhoittamaan ylivilkkaita lapsia. Sammalenvihreä sopii hermovaivoihin ja sydänoireisiin. Luonnonvihreydellä on aina koko olemustamme tasapainottava vaikutus. 

Vihreä väri toimii sisustuksessa hyvin siltana lämpimien ja kylmien värien välillä. Vihreä pehmentää niiden välistä eroa. Suosin myös paljon luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, puuta, luonnonkuituja.

Alakerran kellaritilassa värityksenä on ruskea, aivan kuin maaäiti syleilisi tilan asukkaita. Siellä voi olla mullan turvassa, piilossa kavalalta maailmalta, maan alla.



Mikä onkaan parempi paikka harjoittaa väriterapiaa kuin oma koti. Ja onhan se hauskaa, että eri vuodenaikoina ihan tavallisten maalattujen seinien tai tapettien rooli muuttuu ja ne voivat antaa asukkaalleen voimaa, lisätä seesteisyyttä tai edesauttaa luovuutta. Mielenkiintoinen ajatus ainakin.