Remontointi ei ole rakettitiedettä

Remontointi on kovin mystifioitu ja vaikeaksi kuvailtu alue, jossa pitää tietää täsmälleen mitä tekee, muuten tapahtuu vahinkoa. No ei tapahdu, kun kyseessä ei ole tukirakenteet, eikä LVI- tai sähköammattilaista vaativat työt.  Päätin kirjoittaa rohkaisuna meille kaikille omatoimisille remppaajille ja erityisesti wannabe-remppaajille muutaman rivin siitä, että simppeleimmissä remontotointihommissa ei ole kyse rakettitieteestä. Olen huomannut, että varsinkin naiset ovat arkoja kokeilemaan remonttihommia, aivan turhaan! Jos haluat pintaremontoida itse oman asuntosi, pystyt siihen ihan varmasti. Ja mitä sitten jos asiat menevätkin pieleen?

Pikkuvessan tasoksi tuli leikattua pala valmista ikkunalautaa.

Olen ollut tilanteessa, jossa ystäväni on sanonut, ettei ole koskaan tarttunut maalitelaan. Ei ole uskaltanut. Toinen sanoo, että ei ikinä uskaltaisi tapetoida, se on niin vaikeaa. Kolmas pohtii ainoastaan kaikkia kauheuksia, joita voisi aiheuttaa tekemällä asioita väärin.





On hyvä muistaa, että niin kuin kaikessa muussakin toiminnassa, myös remontoinnissa harjoitus tekee mestarin. Ei minunkaan ensimmäinen tapetointi ollut niitä siisteimpiä: ensimmäisen asunnon seinät maalasin liian kuivalla telalla, seiniin jäi kamalat raidat. Ensimmäisen lattian asennuksessa jäi rumia rakoja, ja laatoituksessa yksi sun toinen laatta meni ihan vinoon. Jos sinulla on halua tehdä itse ja nimenomaan oppia, ei auta muu kuin ottaa tela kauniiseen käteen ja harjoitella.


Hyvä tasoite ja hiomapaperi ovat pohjatöiden kannalta olennaiset.


Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?


Tottakai, voit tyriä olohuoneen seinät maalaamalla ne huonosti. Mitä jos maalaat sitten päälle uuden kerroksen paremmin? Jos olet saanut aikaan  valumia, tasoita ja hio ne, ja maalaa pinta uudelleen.  Ja sitten se "kamala" tapetointi. Jos menee pieleen, revi pois ja tee uudelleen. Toki menetät ehkä muutaman kympin rahaa, jos joudut ostamaan uuden rullan, mutta aika pieni oppiraha se on, vai mitä?


Voit laatoittaa itse kuivien tilojen kohteet, joissa ei ole  tarvetta vesieristykseen.


Vaikeusatetta voi hieman nostaa ja alkaa asentaa lattiaa. Paketeissa on yleensä hyvät ja yksinkertaiset ohjeet, noudata niitä. Kun näet, että jossain menee pieleen, älä jatka, vaan pura sen verran, että saat jälleen siistin pinnan. Sama pätee laatoituksessa. Jos kuitenkin päätät jatkaa ja näet lopputuloksessa ikäviä vinoja tai huonosti leikattuja laattoja, saat kaivettua ne nätisti yksittäin pois ja paikattua tilanteen. Ei hätää.

Selvitä, mitkä ovat tärkeimmät työvälineet, pärjäät usein muutamilla hyvillä hankinnoilla.


Perussääntö on, että niin kauan kun et lähde tekemään putki-tai sähkötöitä tai kaatamaan seinää varmistamatta, onko se esim. kantava seinä, sinulla ei ole hätää. Ja jos lähdet purkamaan päällysteitä, kuten vaikka muovimattoja tai laattoja, varmista aina ensin ammattilaiselta, ettei materiaaleissa ole käytetty haitta-aineita, kuten vaikka asbestia.

En missään nimessä sano, ettei pintaremonteissa kannata käyttää ammattilaisia, mutta joskus esimerkiksi on taloudellisesti huomattavasti kannattavampaa tehdä simppeliä remonttia itse, siinä säästää tuhansia (joskus jopa kymmeniä tuhansia) euroja. Tämä vaatii tietenkin sen, että kestät myös mahdolliset takaiskut ja jaksat korjata tilanteen, jos tulee huti.


Kuvassa ystäväni Ella pääsi ensimmäistä kertaa remontoimaan ja kaikki sujui mutkitta.

Mistä sitten saa tietoa, ohjeita ja neuvoja?


Paras paikka on tietenkin Google ja YouTube. Sen uumenista löydät videoita, joista näet askel kerrallaan, mitä tulee ottaa huomioon ja missä järjestyksessä asiat tehdään. Itse mm. opiskelen tällä hetkellä terassin rakentamista epätasaiselle maalle :) se kun on itselläni keväällä edessä. Mutta muista, remontointiohjeita on niin monta kuin remontoijaakin, eli perehdy ennakkoon huolellisesti.

Myös ostoslista kannattaa tehdä järki kädessä. Työkaverini laittoi yhtenä iltana viestin, jossa oli lueteltu kymmenkunta välinettä, jotka rakennustarvikeliikkeen mukaan ovat "välttämättömiä" tapetoinnissa. En omistanut itse puoliakaan varusteista ja vastasin, että tuon hänelle liisteriharjan, tapetointilastan ja -harjan, mattoveitsen, suorakulman ja jos hänellä itsellään on joku siivousliina taskuun, niin niillä pärjää mainiosti. Älä siis mene vipuun myöskään varustehankinnoissa. Videoilta tai blogeista saat hyviä vinkkejä, mitä oikeasti tarvitset.

Tapetointi ei ole niin vaikeaa, kuin kuvitellaan.


Ja muista kysyä tutuilta ja työkavereilta vinkkejä. Meitä salaremppaajia voi olla ympärilläsi aika paljon!



    Follow
Oma kuva
Yhden naisen armeija
Blogitekstejä omin käsin tehdyistä taloremonteista, elämästä kolmen lapsen kanssa sekä tietenkin sisustusasiaa. Kirjoittaja on muuttanut elämässään parikymmentä kertaa. Intohimona löytää asuntoja, jotka ovat huonokuntoisia, löytää niiden sielu ja saada niistä omin käsin työstettyä lopulta timantteja. Seuraa IG:ssä @yhdennaisenarmeija Yhteydenotot: yhdennaisenarmeija@gmail.com