Naisten ja miesten työt. Onko niitä?
Olen törmännyt tähän ikään mennessä erilaisiin ennakkoluuloihin, nuorempana jopa ylenkatsomiseen ja ihmettelyyn liittyen siihen, mitä tulee remonttiprojekteihini ja mieltymyksiini. Vuosien myötä se on radikaalisti vähentynyt, mutta varsinkin nuorempana näin ihmisten silmissä pienen epäuskon tai arvioivan katseen. He miettivät, olinko tosissani vai vedätinkö heitä aivan vakavana, kun keskustelimme remontointihankkeistani. Uskon tämän ensisijaisesti liittyneen sukupuoleeni ja stereotypioihin naisten ja miesten töistä.
Monen meidän elämään mahtuu tuttavia tai ystäviä, kumppaneita tai aviomiehiä, joille kaikille ei ole ollut yhtään mielekästä, että esimerkiksi tyttöystävä on se, joka haluaa laittaa tuulemaan. On ollut keskusteluja siitä, kuinka ammattilaiset pitäisi saada paikalle, tai jokin asia on aivan liian vaikea tai raskas hoitaa itse. On ollut jopa pientä kilpailua siitä, tekeekö mies vai nainen jonkin remonttityön. Toki kulttuuri ympärillämme myös ajaa meitä naisia siihen, että annamme miehelle tilaa tehdä ne "perinteiset" miesten työt ja näin vahvistaa paikkaansa ruumiillisten töiden tekijänä. Ja tietenkin sekin on ihan ok.
On kuitenkin hyvä muistaa, että jos tavoittelet omanlaistasi ja rikasta elämää, ei ole hyväksi tukahduttaa omia virtalähteitään. Ihmissuhteissa myönnytään paljon toisen osapuolen tahtotiloihin (vaikka sille ei aina ole edes tarvetta) ja siten annetaan periksi omille inspiraation lähteille. Olen kuullut useasti minulle sanottavan, että "yöllä ei voi remontoida." Miksei? "Et sinä voi naisena yksin keittiötä/lattiaa/laatoitusta tehdä." Miksen? "Ei tällaiseen urakkaan voi lähteä", "et voi jatkaa kellon ympäri" tai "et sinä voi kantaa noita painavia levyjä/kaappeja/lattiapaketteja" ja sitä rataa. Miksen, jos nautin siitä ja minulla on halua tehdä, oppia ja purkaa energiaani?
Niinpä sanon piutpaut turhille ja ei mihinkään -perustuville väitteille siitä, mihin pystyn ja mihin en. Näen hyvin tärkeänä, että myös teini-ikäinen tyttäreni osaa olla ottamatta vastaan lokerointia, jonkun mielipiteeseen perustuvaa määrittelyä siitä, mitä hän pystyy tekemään ja mitä ei. Jos hän tuntee vetoa johonkin, silloin vain taivas on rajana.
Yksi mieleenpainuva hetki tapahtui viime kesänä, kun kuulin äitini keskustelevan keittiössä tyttärelleni: "Kyllä on valtavan hienoa, että äitisi on ihan yksin naisena tehnyt tällaisen remontin ja vain parissa kuukaudessa, kyllä saatte olla kaikki lapset ylpeitä!" Tyttäreni vastakysymys tuli vilpittömästi: "Mitä tarkoitat, kun sanot naisena, mikseivät naiset voisi tehdä näin? Ainahan äiti on remontoinut, eikä se kai mikään miesten juttu ole?"
Tuolloin tunsin sisälläni lämpimän läikähdyksen ja ylpeyttä. Vaikka äitini ei tietenkään tarkoittanut sanomisellaan kuin hyvää ja positiivista, tyttäreni poimi sieltä oletuksen, joka ei sovi hänen maailmankuvaansa.
Toivon, että sinäkin kanssasiskoni teet sitä mitä haluat ja rakastat, täydellä sydämellä, ja opetat tyttäresikin tekemään samoin <3
Monen meidän elämään mahtuu tuttavia tai ystäviä, kumppaneita tai aviomiehiä, joille kaikille ei ole ollut yhtään mielekästä, että esimerkiksi tyttöystävä on se, joka haluaa laittaa tuulemaan. On ollut keskusteluja siitä, kuinka ammattilaiset pitäisi saada paikalle, tai jokin asia on aivan liian vaikea tai raskas hoitaa itse. On ollut jopa pientä kilpailua siitä, tekeekö mies vai nainen jonkin remonttityön. Toki kulttuuri ympärillämme myös ajaa meitä naisia siihen, että annamme miehelle tilaa tehdä ne "perinteiset" miesten työt ja näin vahvistaa paikkaansa ruumiillisten töiden tekijänä. Ja tietenkin sekin on ihan ok.
 |
| Salakuvaaja iski työmaalla! |
On kuitenkin hyvä muistaa, että jos tavoittelet omanlaistasi ja rikasta elämää, ei ole hyväksi tukahduttaa omia virtalähteitään. Ihmissuhteissa myönnytään paljon toisen osapuolen tahtotiloihin (vaikka sille ei aina ole edes tarvetta) ja siten annetaan periksi omille inspiraation lähteille. Olen kuullut useasti minulle sanottavan, että "yöllä ei voi remontoida." Miksei? "Et sinä voi naisena yksin keittiötä/lattiaa/laatoitusta tehdä." Miksen? "Ei tällaiseen urakkaan voi lähteä", "et voi jatkaa kellon ympäri" tai "et sinä voi kantaa noita painavia levyjä/kaappeja/lattiapaketteja" ja sitä rataa. Miksen, jos nautin siitä ja minulla on halua tehdä, oppia ja purkaa energiaani?
Niinpä sanon piutpaut turhille ja ei mihinkään -perustuville väitteille siitä, mihin pystyn ja mihin en. Näen hyvin tärkeänä, että myös teini-ikäinen tyttäreni osaa olla ottamatta vastaan lokerointia, jonkun mielipiteeseen perustuvaa määrittelyä siitä, mitä hän pystyy tekemään ja mitä ei. Jos hän tuntee vetoa johonkin, silloin vain taivas on rajana.
Yksi mieleenpainuva hetki tapahtui viime kesänä, kun kuulin äitini keskustelevan keittiössä tyttärelleni: "Kyllä on valtavan hienoa, että äitisi on ihan yksin naisena tehnyt tällaisen remontin ja vain parissa kuukaudessa, kyllä saatte olla kaikki lapset ylpeitä!" Tyttäreni vastakysymys tuli vilpittömästi: "Mitä tarkoitat, kun sanot naisena, mikseivät naiset voisi tehdä näin? Ainahan äiti on remontoinut, eikä se kai mikään miesten juttu ole?"
 |
| Tytär purkamassa vanhojen rappusten laminaatteja ja listoja. |
Tuolloin tunsin sisälläni lämpimän läikähdyksen ja ylpeyttä. Vaikka äitini ei tietenkään tarkoittanut sanomisellaan kuin hyvää ja positiivista, tyttäreni poimi sieltä oletuksen, joka ei sovi hänen maailmankuvaansa.
Toivon, että sinäkin kanssasiskoni teet sitä mitä haluat ja rakastat, täydellä sydämellä, ja opetat tyttäresikin tekemään samoin <3
 |
| Tyttäreni on päässyt harjoittelemaan monenlaisia remonttitaitoja. |
Kommentit
Lähetä kommentti