Pari sanaa valaisimista
Koska pitkä ja pimeä vuodenaika on edessä, on aika suunnata katse valaisimiin. Olen saanut elää ensimmäisen puoli vuotta uudessa kodissani vuoden valoisampaan aikaan. Minulla ei siis vielä ole minkäänlaista tuntumaa siitä, kuinka pimeää kodissani on sydäntalvella.
Lamput ja valaisimet ovat aina olleet minulle vaikeita. En vaan saa niistä kiinni. Pystyn hetkessä hahmottamaan kaiken muun, kuten asuntojen rakenteisiin, huonejärjestykseen, remontointiin tai kalustukseen liittyvät asiat, mutta lamppujen kanssa olen suoraan sanottuna aivan pihalla. En oikein tiedä mistä pidän, mikä mihinkin sopii ja miten valaisimet sopivat keskenään toisensa kanssa. Olen pyrkinyt panostamaan jalka- ja pöytävalaisimiin, koska niiden valo on salliva ja lempeä. Ne kuitenkin vaativat lattiatilaa tai tasoja, joita harvemmin on niin paljon, että ilman kattovalaisimia selviäisi. Ja kyllä kai joka huoneen katossa pitää jonkinlainen valonlähde löytyä?
Olohuoneeseen hankin hiljattain Secto Victo 4250 -valaisimen. Suunnitelmissa (ja unelmissa) oli ostaa Artekin Mehiläispesä, mutta aivan vahingossa Secto tarttui mukaani design-messuilta. En ollut koskaan edes miettinyt vaihtoehdoksi tätä käsintehtyä valaisinta. Mutta välillä heräteostoksilla on puolensa. Pitää nimittäin sanoa, että valo on todella pehmeä, tunnelmallinen ja kaunis. Koivunvärinen Secto sopii yllättävän hyvin tunnelmanluojaksi olohuoneeseen.
Ruokailutilassa on tällä hetkellä kattokruunu. Se valaisee sen verran hyvin, etten ole sitä vielä lähtenyt vaihtamaan. Ajatuksissani on kuitenkin hankkia kolme kappaletta Artekin valkoisia Golden Bell -valaisimia, tai vastaavia, ruokapöydän päälle. Olen jo vähän nimittäin kyllästynyt kattokruunuun, eikä se oikein miellytä enää silmääni.
Tyttären huoneessa on erilaisia pienempiä pöytä- ja jalkalappuja, mutta katossa roikkuu höyhenvalaisin. Se ei ole aito Umagen Eos, vaikka näyttääkin lähestulkoon identtiseltä. Ostin valaisimen aikoinaan Hämeenlinnasta eräältä naiselta, joka teki näitä valaisimia kotonaan. Hänellä oli tarjolla jos minkälaista höyhenlamppua ja myyntitilana toimi hänen olohuoneensa.
Poikien huoneessa on kunnon kattovalaisimet, mutta illalla lempeän tunnelmavalon antaa jalkalamppu sänkyjen välissä. Se on helppo napsauttaa päälle ja pois lattialta löytyvällä virtakatkaisijalla. Yövalona heillä toimii, mikäs muukaan, kun legendaarinen laavalamppu.
Makuuhuoneessa on pari vanhemmiltani saamaani vanhaa pöytälamppua ja katossa roikkuu eleetön teräksestä valmistettu valaisin, jonka löysin sattumalta Bauhausista remonttitarvikeostoksien lomassa. Kolme valaisinta riittävät mainiosti isoon makkariin.
Jos sinulle tulee mieleen hyviä valaisimia, niin mielelläni otan kaikki vinkit vastaan. Pähkäilen lamppuvaihtoehtoja lähes päivittäin, joten kaikki virikkeet ovat tervetulleita.
Lamput ja valaisimet ovat aina olleet minulle vaikeita. En vaan saa niistä kiinni. Pystyn hetkessä hahmottamaan kaiken muun, kuten asuntojen rakenteisiin, huonejärjestykseen, remontointiin tai kalustukseen liittyvät asiat, mutta lamppujen kanssa olen suoraan sanottuna aivan pihalla. En oikein tiedä mistä pidän, mikä mihinkin sopii ja miten valaisimet sopivat keskenään toisensa kanssa. Olen pyrkinyt panostamaan jalka- ja pöytävalaisimiin, koska niiden valo on salliva ja lempeä. Ne kuitenkin vaativat lattiatilaa tai tasoja, joita harvemmin on niin paljon, että ilman kattovalaisimia selviäisi. Ja kyllä kai joka huoneen katossa pitää jonkinlainen valonlähde löytyä?
Olohuoneeseen hankin hiljattain Secto Victo 4250 -valaisimen. Suunnitelmissa (ja unelmissa) oli ostaa Artekin Mehiläispesä, mutta aivan vahingossa Secto tarttui mukaani design-messuilta. En ollut koskaan edes miettinyt vaihtoehdoksi tätä käsintehtyä valaisinta. Mutta välillä heräteostoksilla on puolensa. Pitää nimittäin sanoa, että valo on todella pehmeä, tunnelmallinen ja kaunis. Koivunvärinen Secto sopii yllättävän hyvin tunnelmanluojaksi olohuoneeseen.
Pentikin lamppujen alkuperäiset varjostimet tummuivat niin pahasti, että hankin uudet valkoiset varjostimet. |
Ruokailutilassa on tällä hetkellä kattokruunu. Se valaisee sen verran hyvin, etten ole sitä vielä lähtenyt vaihtamaan. Ajatuksissani on kuitenkin hankkia kolme kappaletta Artekin valkoisia Golden Bell -valaisimia, tai vastaavia, ruokapöydän päälle. Olen jo vähän nimittäin kyllästynyt kattokruunuun, eikä se oikein miellytä enää silmääni.
Keittiössä päävalon antavat seinäkaappien alle asennetut led-työvalaisimet, niitä asennutin runsaasti, koska mikään ei ole kiusallisempaa kuin valmistaa ruokaa pimeässä. Katossa roikkuu Askosta aikoinaan ostettu valaisin, jota olen pitänyt vuosia mukanani ja se on ehtinyt olla jo yhdessä jos toisessa keittiössäni. Sen valaisuarvo ei ole kummoinen, mutta pidän sen muodosta ja tyylistä kovasti.
Tyttären huoneessa on erilaisia pienempiä pöytä- ja jalkalappuja, mutta katossa roikkuu höyhenvalaisin. Se ei ole aito Umagen Eos, vaikka näyttääkin lähestulkoon identtiseltä. Ostin valaisimen aikoinaan Hämeenlinnasta eräältä naiselta, joka teki näitä valaisimia kotonaan. Hänellä oli tarjolla jos minkälaista höyhenlamppua ja myyntitilana toimi hänen olohuoneensa.
Tämä tyttären hauska lamppu tuli ostettua ulkomaanmatkalta. Siinä on todella hyvä valo pieneen kokoonsa nähden. |
Poikien huoneessa on kunnon kattovalaisimet, mutta illalla lempeän tunnelmavalon antaa jalkalamppu sänkyjen välissä. Se on helppo napsauttaa päälle ja pois lattialta löytyvällä virtakatkaisijalla. Yövalona heillä toimii, mikäs muukaan, kun legendaarinen laavalamppu.
Makuuhuoneessa on pari vanhemmiltani saamaani vanhaa pöytälamppua ja katossa roikkuu eleetön teräksestä valmistettu valaisin, jonka löysin sattumalta Bauhausista remonttitarvikeostoksien lomassa. Kolme valaisinta riittävät mainiosti isoon makkariin.
Kommentit
Lähetä kommentti