Mökkiremontti: Harmaavesisuodattimen asennus

Kesämökilläni on kantovesi, eli vesi kannetaan sisälle päämökkiin kunnostetusta pihakaivosta. Juoksevan veden puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei käsiä, kasvoja tai tiskejä pestäisi ahkerasti sisätiloissa. Hankkiessani kesäpaikkamme vuosi sitten, keittiön lavuaarin tiskivedet valuivat suoraan työtason alla olevaan ämpäriin, jota tuli tyhjentää yhdeksän litran välein. Alkukesä meni vielä pesuvesiä säännöstellessä ja ämpäriä tyhjentäessä, mutta aikaa myöten se muuttui koko ajan rasittavammaksi. Ämpärin täyttymistä piti jatkuvasti tarkkailla ja samalla harmitti valtavasti tiskivesien kaataminen sellaisenaan luontoon.


Keittiössä on kunnostetut 1950-luvun kaapit.


Jätevesisäädösten mukaan kiinteistöissä ja kesämökeissä, jotka sijaitsevat pohjavesialueilla tai enintään 100 metrin päässä rannasta, on oltava lain edellyttämä jätevesien käsittelyjärjestelmä. Suunnitelma vaatimusten täyttämiseksi täytyy tehdä, jos mökin veden käyttöä muutetaan tai jätevesijärjestelmä ei ole ajan tasalla. Erillistä jätevesisuunnitelmaa ei kuitenkaan tarvita, jos mökillä ei ole juoksevaa vettä, kuten minun mökissäni. 



Mökille asennettiin aWater-harmaavesisuodatin


Aika nopeasti minulle tuli tunne, että haluan keittiön pesuvesille viemäröinnin mökistä ulos ja seuraavaksi piti selvittää, miten puhdistaa harmaat tiski- ja pesuvedet asianmukaisesti. Verkon tietoviidakossa pienen ihmisen pää menee nopeasti sekaisin: millainen on paras jätevesiratkaisu, mikä on sopiva malli (ei yli- tai alimitoitettu), mitä järjestelmä vaatii, miten se asennetaan ja mitä ihmettä se maksaa? Erilaiset termit, vaatimukset ja ratkaisut vilisivät silmieni edessä, enkä enää tiennyt, mitä minun tulisi tehdä kysehän oli kohdallani kuitenkin verrattain vähäisistä vesimääristä.


Asennuspäivän viileässä ja sateisessa säässä kului kahvipannullinen jos toinenkin.


Kutsuin apuun YIP Ympäristöinsinooripalvelun Milla Siirin, joka tekee työkseen jätevesiselvityksiä ja -suunnitelmia sekä tuotekehittelyä. YIP:llä on tarjolla myös patentoituja aWater-jätevesijärjestelmiä ja -suodattimia erilaisiin käyttötarpeisiin.


Tapasimme Millan kanssa mökilläni alkukesästä ja kävimme yhdessä läpi sekä mökin että saunarakennuksen vesien käsittelytarpeet. Muutaman tunnin mittaisessa tapaamisessa katsoimme saunarakennuksen vesien ohjauksen, johon ei tullut erityistä korjattavaa tai tehtävää, koska pesuvedet ohjautuivat suoraan pihalle rakennettuun kivipesään ja se riittäisi mainiosti puhdistamaan harmaat vedet.


Lähtötilanne: aiemmin pesuvedet valuivat ämpäriin keittiön lavuaarin alla


Mökin tiski- ja pesuvesien kanssa pohdimme erilaisia ratkaisuja ja myös sitä, minkälaisia mahdollisia tulevaisuuden tarpeita mökilläni tulisi eteen. Päädyimme lopulta aWater-harmaavesisuodattimeen, joka ei vaadi sähköä, vaan hyödyntää toiminnassaan tontin korkeuseroa: putki viettää alaspäin ja näin vesi ei jää seisomaan putken sisään. Vuosittaiseen huoltoon kuuluu vain suodatinkankaan vaihto. Kuulosti ihanan helpolta ja vaivattomalta. Päätimme asentaa yhden moduulin mökin alle tuulettuvaan alapohjaan ja toisen pihamaalle viiden metrin päähän rakennuksesta.


Viemäriputkelle porattiin aukko lattian läpi ja lattialautojen alta löytyi vanhoja sanomalehtiä.


Kesän lopussa koitti sitten itse asennuspäivä.  Päivä valkeni koleana ja tuulisena, vesisadettakin oli luvattu. LVI Vesalainen Oy:n Jussi Nikkinen aloitti työt jo aamuseitsemältä, kun minä vielä keittelin kahveja työporukalle. Jussin oli aivan ensimmäiseksi tehtävä viemäriputken veto keittiöstä talon alle, jonne asennettiin suodattimen hapellinen moduuli. Jussi porasi reiän keittiön lattian läpi ja lautojen alta tuli samalla esiin eristeiksi asennettuja vanhoja sanomalehtiä.  Otin tietenkin suloiset pyöreät palat talteen muistoksi.


Heikki Kymäläinen kaivuutöissä


Kello yhdeksän aikaan tontille saapui Milla, joka otti työnjohtajan roolin ja piti huolta siitä, että suodattimet tulisivat juuri oikein asennettua. Kaivinkonetta hallinnoi Heikki Kymäläinen, joka alkoi työstää kaivantoa viemäriputkelle ja harmaavesisuodattimen hapettomalle moduulille pihamaalle.


YIP:n Milla Siiri ja LVI Vesalainen Oy:n Jussi Nikkinen asennustöissä




Koska mökki on minulla pääosin kesäkäytössä, putkea ei kaivettu routarajan alapuolelle, mutta varmuuden vuoksi se suojattiin styroksieristeellä. Kun molemmat suodatinmoduulit olivat paikallaan, haimme Jussin autosta vielä neljäkymmentä metriä viemäriputkea, jotka asensimme kulkemaan läpi pihamaan aina tontin rajalla kulkevaan ojaan asti. Puhdistettu vesi päätyisi sinne. Olin pyytänyt ojan käyttöön jo aiemmin kirjallisen luvan naapuritontin omistajalta. Napsautimme lopuksi putkien ympärille styroksieristeitä ja kiristimme ne vielä nippusiteillä tiiviiksi putken ympärille. 


Viemäriputki eristettiin styroksieristeellä.

Iltapäivällä puoli kolmen aikaan suodattimet sekä viemäriputket olivat paikoillaan ja kaivannot peitetty. Koko työ, joka aamulla vielä vaikutti valtavan suurelta operaatiolta, oli tehty ja valmis. Aivan uskomatonta! Minun oli heti mentävä sisään kaatamaan vettä lavuaariin ja aivan kuin vaistomaisesti ja vanhasta tottumuksesta vilkaisin lavuaarin alle tähyilläkseni ämpäriä, mutta aivan turhaan. Vesi valui nyt suoraan viemäriputkeen ja ulos  ihanaa, ei enää ikinä ämpärirallia!


Putki asennettiin kulkemaan läpi pihamaan aina ojaan asti


Kaiken kaikkiaan todella suurelta ponnistukselta vaikuttava työ menikin todella vaivattomasti ammattilaisten toimesta. Olen mielettömän tyytyväinen ratkaisuun ja joka ikinen kerta mökillä ollessani huomaan, kuinka paljon iloa ja helpotusta arkeen suodattimien asennus on tuonut.

Kustannuksista

Ei ole olemassa mitään yksinkertaista kaavaa, jolla voisi laskea jätevesijärjestelmän asennuksesta koituvia kustannuksia. Harmaavesijärjestelmien hintahaarukka on joistakin sadoista euroista tuhansiin euroihin, riippuen jäteveden määrästä ja laadusta sekä miten sitä pitää käsitellä. Lisäksi tulevat jätevesisuunnittelijan, putkiasentajan ja kaivuutöiden kustannukset, jotka nekin riippuvat kulloisestakin kohteesta.


Kaivannot on iltapäivällä täytetty ja nurmikonsiementen kylvö voi alkaa

Hyödyllistä tietoa:


Tässä muutamia hyödyllisiä termejä, jos pohdit itse jätevesijärjestelmän asentamista. Kannattaa varmistaa omasta kunnasta suositukset ja vaatimukset jätevesimääräyksille.


Jätevesiasiantuntija

Jätevesiasiantuntija laatii sekä selvityksen että suunnitelmat uuden jätevesijärjestelmän toteuttamiseksi tai vanhan kunnostamiseksi. Asiantuntija tuntee eri käsittelyprosessit ja pystyy valitsemaan parhaan ratkaisun tarpeisiisi. Asiantuntija toimittaa yleensä myös tehdyn jätevesisuunnitelman kuntaan.

Vähäiset vesimäärät

Jos mökki on kantovesikohde, eli käyttöveden määrä on vähäinen, ja käytössä on kuivakäymälä, jätevesisuunnitelmaa ei tarvita, jätevesiselvitys riittää.

Harmaat vedet

Harmaita vesiä ovat tiski-, pesu- ja siivousvedet, eikä niitä saa koskaan päästää vesistöön. Pesuvadillisen voi kaataa maastoon, mutta isommat määrät tulisi ohjata imeytyskuoppaan tai kivipesään, joissa vesi puhdistuu kulkeutuessaan eri maakerrosten läpi.

Jos pesuvesiä kertyy enemmän, voi vedet johtaa pienpuhdistamoon tai saostussäiliön kautta imeytyskenttään tai maasuodattamoon.


Mustat vedet

Mustat vedet ovat kotitalouden jätevesiä, joissa on mukana käymäläjätevesi.
Vapaa-ajan asunnoissa on usein tällöin käytössä umpisäiliöjärjestelmä.


Vesien puhdistus


Harmaavesisuodatin

Pesuvedet suodatetaan suodattimen läpi, jolloin jätevesi puhdistuu mekaanisesti ja biologisesti.

Maahanimeytys

Jätevesi suodatetaan hiekan läpi, jossa se puhdistuu ja lopuksi imeytetään kokonaan maahan.

Maahan suodatus

Jätevesi suodatetaan hiekan läpi, jossa se puhdistuu ja lopuksi kerätään suodatettu jätevesi yleensä kokoomaputkistoilla ja johdetaan toisaalle.

Pienpuhdistamo

Valmispienpuhdistamo eli biologisesti ja kemiallisesti toimiva jäteveden puhdistamo, joka on kehitetty pieniin käyttökohteisiin, kuten omakotitaloille.

Laitepuhdistamo

Laitteisto, jolla voidaan rakentaa olemassa oleviin muihin jätevesisäiliöihin pienpuhdistamo. Laitepuhdistamolla ei ole CE-merkintää, koska sillä ei ole säiliötä.

Valmispuhdistamot

Pienpuhdistamo valmiilla prosessisäiliöllä. Valmispuhdistamolla tulee olla CE-merkintä.


On hyvä huomioida, että jätevesijärjestelmää ei tarvitse välttämättä rakentaa alusta asti, vaan vanhojen rakenteiden korjaaminen saattaa riittää. Vanhan betonisen saostuskaivon tai jätevesisäiliön voi kunnostaa tai sen voi muuttaa pienpuhdistamoksi asentamalla sisään puhdistamolaitteen.

Kommentit

  1. Kiva että meni suht vaivattomasti, kun oli ammattilaiset apuna. Meidän mökille on etsinnässä jätevesijärjestelmä. Me juuri hetki sitten vasta sen ostimme, ja nyt on pienet uudistukset ja kunnostukset menossa. Olisikin kiva, että saisi urakan helposti maaliin saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden naisen armeija30. toukokuuta 2022 klo 9.56

      Kyllä tässä ammattilaisen apu oli arvokasta, ja yksitellen kun saa näitä asioita kuntoon, niin aina asumismukavuutta lisää kummasti 😊 Tovottavasti löydätte teidän mökille sopivan järjestelmän ja pääsette nauttimaan uudessa paikassa tulevasta kesästä ☀️

      Poista
  2. Meilläkin urakka on tuon jätevesijärjestelmän kanssa. Keskitysrengas pitäisi siihen vielä hommata. Eli kunnostusta lähinnä. Näissä tuo hintahaarukka on kyllä melkoinen, jätevesijärjestelmien suhteen siis. Parempi aina varmasti pyytää se oma hintatarjous, ei voi oikein verrata muiden urakoihin. Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

    Follow
Oma kuva
Yhden naisen armeija
Blogitekstejä omin käsin tehdyistä taloremonteista, elämästä kolmen lapsen kanssa sekä tietenkin sisustusasiaa. Kirjoittaja on muuttanut elämässään parikymmentä kertaa. Intohimona löytää asuntoja, jotka ovat huonokuntoisia, löytää niiden sielu ja saada niistä omin käsin työstettyä lopulta timantteja. Uskoo vakaasti siihen, että kaikki on opeteltavissa, kaikki on tehtävissä ja kaikki on mahdollista. Seuraa IG:ssä @yhdennaisenarmeija Yhteydenotot: yhdennaisenarmeija@gmail.com