Vanhasta televisiosta tuli kissalle pesä

Olen jo pitkään pohtinut, millaisen pesän rakennan meidän kohta vuoden ikäiselle Leia-kissalle, se kun kissamaiseen tapaansa vääntyy jokaisesta raollaan olevasta kaapin tai laatikon ovesta sisään. Aivan sattumalta eteeni tupsahti tori.fi:ssä vanha söpö televisio ja kun  värit olivat vielä yksi yhteen kotimme värien kanssa, niin kaupat käteltiin nopeasti ja pesänrakennuspuuhat saivat alkaa.


Jotain kovin viehättävää näissä vanhoissa televisioissa on.


Tiedätkö, että vanhat televisiot painavat kuin synti. Rautaa on sen verran sisällä, että on aivan toivotonta kantaa tv:tä yksin tai edes heikkovoimaisen kanssa.






Kuten tavallista, suunnittelin tekeväni tätä mielenkiintoista diy-projektiani rauhassa ja nautiskellen, ihan ajan kanssa. Toisin kävi, jälleen. Kun televisio oli nostettu olohuoneen pöydälle, sormeni jo syyhysivät ja oli aivan pakottava tarve alkaa ruuvata taustalevyä auki - mitä siellä sisällä oikein on? 

Täytyy myöntää, että aluksi näky oli shokeeraava. Koko sisuskoneisto oli tiukasti ja tukevasti kiinni rungossa, ruuveja oli miljoona ja kesti hetken hahmottaa, mitkä ylipäätään olivat niitä, jotka pitivät sisäsysteemiä kiinni runkolaatikossa. Myös haju oli ikävä, onhan televisio useita kymmeniä vuosia vanha ja ollut elämänsä aikana ties millaisissa paikoissa. Tiivisteet rapisivat pöydälle ja pölykerrokset pelmahtivat kasvoilleni.


Yllätyyys! Tällaiselta näytti sisus, kun ruuvasin auki taustalevyn,


Hiljalleen ruuvi ruuvilta sain koneiston heilumaan, sitten irtoamaan ja pian se olikin vedettävissä ulos. Painava se oli edelleen, huh!


Painava koneisto vihdoin ulkona.


Irrotin etuosan vihreän kaariosan ja teippasin sen kiinni runko-osaan. Muita osia ei sitten enää tarvittukaan. Etsin työkaluvarastostani vanhoja ylijäämäpaloja, joista voisin rakentaa taustalevyn. Paras vaihtoehto olisi varmasti ollut jonkinlainen puulevy/kovalevy, mutta kipsilevy sai nyt kelvata. Kipsilevyssähän on se hyvä puoli, että sen saa katkaistua oikeaan mittaan vaikka pesuhuoneen lattialla  mattoveitsellä, eikä tarvitse sahailla mitään.


Vihreän kaariosan teippasin runkoon kiinni.



Tapetoin kipsilevyn vanhalla eteisen ylijäämätapetilla ja naulasin sen pienillä nauloilla runkoon kiinni.

Vanhan vaahtomuovipatjan leikkasin oikeaan mittaan ja halkaisin sen, jotta sain siitä ohuemman. Näin patja ei tulisi korkeammalle kuin vihreän kaariosan reunus.


Vanha jämäpala vaahtomuovipatjaa oli täydellinen tähän tarkoitukseen.



Sitten taittelin vain lakanan patjan ylle ja päälle levitin pienen lampaantaljan. Pesä oli valmis! Tuunaukseen meni aikaa kaksi tuntia ja siitäkin suurin osa vaan ihan ihmettelyyn tai tarvikkeiden etsimiseen.


Valmista. Tervetuloa kotiin!



Telkkaripeti on mielestäni ihana ja selvästi myös kissan mieleen. Jalat pitäisi vielä rakentaa, mutta ne saa nyt hetken odottaa. Mitä sinä pidät, oliko mielestäsi hitti vai huti?



Kommentit

  1. Wautsi sinulla ollut kyllä hieno urakka ja vanha upee telkku sai nyt uuden elämän. Ja varmasti kissasi on nyt erittäin tyytyväinen upeasta pesästään. Monesti olen miettinyt meidän kissoille jotain pesä paikkaa,välillä olen laittanut korin ja siihen taljan,niin kuinkas ollakkaan ne menevät omille tutuille paikoilleen aina nukkumaan. Kiva tutustua sinun kivaan blogiin ..täällä on kaikkea mukavaa,olet oikeen ahkera ollut ja saanut kaikkea upeaa tehtyä. Minäpä tulen toistenkin.
    Iloa alkavaan viikkoosi.

    VastaaPoista
  2. Yhden naisen armeija9. tammikuuta 2021 klo 5.07

    Kiva tavata ja ihanaa, että olet eksynyt blogiini.
    Kissat ovat kyllä niin omapäisiä, ettei niitä saa houkuttelemallakaan paikkaan, joka niitä ei kiinnosta. Tämä telkkari on nyt toistaiseksi ollut ihan positiivinen yllätys. Mutta katsotaan nyt :)
    Mukavaa kevättä sinullekin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

    Follow
Oma kuva
Yhden naisen armeija
Blogitekstejä omin käsin tehdyistä taloremonteista, elämästä kolmen lapsen kanssa sekä tietenkin sisustusasiaa. Kirjoittaja on muuttanut elämässään parikymmentä kertaa. Intohimona löytää asuntoja, jotka ovat huonokuntoisia, löytää niiden sielu ja saada niistä omin käsin työstettyä lopulta timantteja. Uskoo vakaasti siihen, että kaikki on opeteltavissa, kaikki on tehtävissä ja kaikki on mahdollista. Seuraa IG:ssä @yhdennaisenarmeija Yhteydenotot: yhdennaisenarmeija@gmail.com