Perunakellarin muutos työkaluvarastoksi

Mikä on hermostuttavin osuus remontissa? No tietenkin se, että koko ajan on jokin työväline hukassa tai väärässä kerroksessa. Usein käy niin, että työkaluja tulee laitettua pusseihin, laatikoihin ja työkalupakkeihin sitä mukaan, kun remonttikohdetta pääsee siivoamaan tai niitä ei tarvitse. Sitten remontin jälkeen ne kaikessa kiireessä siirtää johonkin paikkaan X päällekkäin, kasaan, myttyyn. Kunnes tulee hetki, että sitä tiettyä poranrerää tai telaa tarvitsisi ja sitten on taas armoton etsintä käynnissä.

Valmiin työkaluvaraston laatikoita.

No näin on tietenkin myös meillä, tottakai. Minä löysin muuttaessani alakerrasta portaiden alta ns. perunakellarin, tilan, jolle ei ollut mitään käyttöä, joten lappasin työkalut sinne. Sieltä olen niitä hakenut ja takaisin työntänyt. Viimeisinä kuukausina en ole enää mahtunut ovesta sisään, joten olen vaan oven raosta heittänyt muiden tavaroiden päälle ja äkkiä lyönyt luukun kiinni. Vuoden verran olen suunnitellut tyhjentäväni tilan ja järjestäväni kaikki työkalut niin, että olisi oikea ilo hakea niitä.

Tämä oli lähtötilanne. Ovelta on siis vaan heitetty työkalut milloin mihinkin kasaan.


Mikä sen parempaa aikaa ihmiselle, kuin loma. Niinpä eräänä aurinkoisena heinäkuun aamuna, vielä yöpaitasillani, päätin aloittaa "perunakellarin" tyhjennyksen. Ajatukseni oli, että jos vaan tyhjennän sen, niin sitten tulevina päivinä olisi helpompi tarttua toimeen. Voi luoja sanon minä. Sitä tavaran määrää. En tiennytkään, että minulla on lähestulkoon kaikkia työkaluja olemassa viisin kappalein. Sitä on nähtävästi aina ostanut uuden, kun vanhaa ei ole löytynyt. Tyhjennysprojektissa alakerran huoneet täyttyivät epämääräisisitä levyistä, listoista, purnukoista ja valtavista muovilaatikoista, jotka olivat sikin sokin täynnä erilaisia työvälineitä.

Purkuvaihe, tyhjennetty varasto ja ensimmäisen maalikerroksen jälkeen


Niinhän siinä sitten kävi, että tavaroiden purkamisen jälkeen iski innostus ja (edelleen yöpaitasillani) jatkoin hommia. Perunakellari itsessään oli vuorattu kauttaaltaan styroksilla, pienen osan olin jo purkanut kun muutin, mutta suurin osa oli vielä kiinni. Styroksi oli liimattu seinään ja osin kiinnitetty polyuretaanilla. Aiempi asukas oli pitänyt siellä kuuleman mukaan viinikellaria ja styroksin ansiosta tilan lämpötilan sai säädettyä viineille juuri oikeaksi. Sain käyttää kaikki voimani styroksin irrottamiseen ja sitä tulikin yhden täyden citymaasturin verran (kun kippasin ne sorttiasemalle).

Ensimmäisen maalauskerran jälkeen olin hetken pois ja kukapa muukaan siellä oli jo ehtinyt tallustella kun meidän kissa.


Alla paljastuvan kiviseinän vain maalasin pariin kertaan valkoisella pohjamaalilla. En lähtenyt sitä suuremmin tasoittamaan, onhan kyseessä siis työkaluvarasto. Lattia oli ikävän likainen ja ruman ruskea. Sen maalasin harmaalla lattiamaalilla. Jo näillä muutamalla toimenpiteellä tila näytti yllättävän tilavalta ja valoisalta.

Järkkäilyä, lajittelua ja laputtamista.


Seuraavana päivänä pääsin siihen kaikista parhaimpaan osuuteen, eli "järkkäilyyn".
Erilaisiin puulaatikoihin järjestelin lastat, ruuvarit, poranterät, jakoavaimet, siveltimet, telat, mitat ja teipit. Nimesin ne ihan pienillä tarralapuilla ja asettelin hyllylle. Kaiken puutavaran sain piilotettua kellaritilan kulman taakse ja seinään ripustin löytämäni magneettilevyn ja naulakon. Viimeiseksi laitoin vielä maton lattialle. 

Valmis. Vielä seinille hyllyjä ja kunnon puulaatikot lattialle pahvilaatikoiden sijaan.

Täytyy varoa, ettei tule ihan muutettua työkaluvarastoon, niin tyytyväinen olin! Vuoden tuo tila on vaivannut minua ja saanut joka toinen päivä suunnattoman raivon partaalle "kun mitään ei ikinä tästä talosta löydä" ja nyt - nyt kaikki on käden ulottuvilla 💓



Kommentit

  1. Onpas kätevän näköisiä ja kauniita säilytyslaatikoita! Itsekin pitäisi saada vanhat työkalut järjestykseen ja kohta alkaa lomakin niin voisi olla hyvä aika aloittaa projekti. Osa välineistäni kaipaisi myös vaihtoa uusiin. Tänä kesänä piti muutamaan kertaan lainata tutuilta työkaluja, olisiko olleet Bessey merkkisiä. Onneksi noita työkalujen jälleenmyyjiä löytyy ihan hyvin niin pitää lähteä tutkimaan vaihtoehtoja tässä syksyn aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden naisen armeija5. lokakuuta 2020 klo 1.43

      Juu, nykyään on ihan ilo etsiä työkaluja laatikoista :) Tsemppiä sinne projektiin!

      Poista

Lähetä kommentti

    Follow
Oma kuva
Yhden naisen armeija
Blogitekstejä omin käsin tehdyistä taloremonteista, elämästä kolmen lapsen kanssa sekä tietenkin sisustusasiaa. Kirjoittaja on muuttanut elämässään parikymmentä kertaa. Intohimona löytää asuntoja, jotka ovat huonokuntoisia, löytää niiden sielu ja saada niistä omin käsin työstettyä lopulta timantteja. Uskoo vakaasti siihen, että kaikki on opeteltavissa, kaikki on tehtävissä ja kaikki on mahdollista. Seuraa IG:ssä @yhdennaisenarmeija Yhteydenotot: yhdennaisenarmeija@gmail.com